Suomessa purjehtiminen on harrastus, joka luonnollisesti keskittyy ranta-alueille. Koska Suomella on mannerrantaviivaa 6 300 kilometriä ja meren saarten rantaviivaa yli 39 000 kilometriä, löytyy varmasti jokaiselle purjehtijalle paikkoja, joissa vierailla. Merenrannalta löytyy useita kaupunkeja, jotka tarjoavat purjehtijoille palveluita vierasvenesatamasta korjaamoihin ja muihin toivottavissa oleviin tarpeisiin. Vaikka suurimmat satamat löytyvätkin eteläisen Suomen alueelta, ei Pohjanlahden pienempiä kaupunkeja kannata koskaan unohtaa, sillä nähtävyyksiä löytyy joka makuun.
Eteläinen Suomi
Seikkailija, joka haluaa tutustua Suomeen rannikkovesien avulla, voi lähteä liikkeelle vaikka Suomen itäisimmästä merisatamasta, Haminasta, josta hän voi purhehtia länteen kohti auringonlaskua. Kotkan historiallinen satama tarjoaa iloisia hetkiä, varsinkin kesällä Kotkan meripäivien aikaan. Saaristossa on elämää läpi kesän ja matkalla kohti pääkaupunkia Helsinkiä, purjehtija voi seisahtaa vaikkapa katsomassa Porvoon puukaupunkialuetta.
Helsingin rantanäkymä on unohtumaton. Suuret rakennukset, kuten Presidentinlinna ja Tuomiokirkko näkyvät kauas merelle, vaikka satamaan ei haluaisikaan rantautua. Helsingin edustalla sijaitsee myös Korkeasaari, eli yksi maailman vanhimmista eläintarhoista. Yksi Suomessa sijaitsevista Unescon Maailmanperintökohteista: Suomenlinna sijaitsee myös Helsingin edustalla. Suomenlinnassa on myös vierasvenesatama-alue, joten purjehtija pääsee laskemaan laituriin aivan historiallisen linnoituksen alueelle.
Länsirannikko
Matka jatkuu kohti länttä. Hanko on Suomen eteläisin kaupunki ja niemen ohitettuaan purjehtija alkaa lähestyä Turun saaristoa, joka on noin 20 000 saaresta muodostuva alue Saaristomerellä Varsinais-Suomessa. Suuri osa saarista on ympärivuotisessa asutuskäytössä, mutta osa alueesta on kesämökkiläisten valtaama. Saaristoon tutustuttuaan purjehtijan kannattaa ehdottomasti vierailla myös Turussa, joka on Suomen vanhin kaupunki.
Turusta Suomen merenrantoihin tutustujan matka jatkuu kohti pohjoista. Vastaan tulee Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki Rauma, jonka parhainta antia on kesäaikaan Pitsiviikko. Käsitöihin ja käsityöläisten vanhoihin ammatteihin keskittyvä markkina-aika huipentuu Mustan Pitsin Yöhön, lähes ympärivuorokautiseen juhlaan, jossa musiikki kuuluu olennaisena osana ilonpitoon. Kun purjehtija jatkaa Raumalta pohjoiseen, hän saapuu Poriin ja voi tutustua Suomen suurimpaan kesäiseen jazz-tapahtumaan, Pori Jazziin, joka järjestetään joka kesä Porin Kirjurinluodossa.
Pohjoiset rannat
Yhä pohjoisemmaksi purjehtiessaan matkailija näkee useita merenrantakaupunkeja, kuten Kristiinankaupungin, Kaskisen, Närpiön, Vaasan ja Pietarsaaren, sekä Kokkolan rannat. Jokainen kaupunki tarjoaa purjehtijalle nähtävää ja koettavaa. Pohjoisimmat vierasvenesatamat sijaitsevat Torniossa, ja ne, eteläisempien satamien tavoin, toivottavat matkaajan avosylin tervetulleeksi.