Kaikki ei ole aina aurinkoista
Purjehtiminen on hieno ja kaunis harrastus. Useimmat kokeneet purjehtijat korjaavat tässä vaiheessa, että kyse on elämäntyylistä, elämästä, ei pelkästä harrastuksesta, ja heidän sanoihinsa on helppo yhtyä.
Jokainen kokenut purjehtija haluaa kuitenkin varoittaa aloittelevaa ja muistuttaa tosiasioista.
Meren raivo
Vanhassa laulussa sanotaan “Vain merimies voi tietää miten luonto raivoaa…” Tasa-arvon aikakautena korjaan, että “vain merenkulkija voi tietää, miten luonto raivoaa…”, mutta laulun sanat ovat muuten totta. Todellista syysmyrskyä ei ole kokenut ennen kuin sen on kokenut vesillä. Vene, purjehtijat ja kaikki varusteet läpimärkinä meren kuohutessa ympärillä ja sateen langetessa taivaalta ihminen saa tuntea, kuinka vähän hän meren raivolle mahtaa.
Kokemus opettaa
Ketään ei yllytetä menemään myrskyn silmään, surman suuhun, mutta totuus on, ettei myrskyä kokematta voi ymmärtää, kuinka paljon vaikeampaa purjeveneen hallitseminen on kovalla tuulella kuin tyynellä säällä. Siksi on tärkeää, että myös aloitteleva purjehtija saa kokemusta kovemmastakin merenkäynnistä. Se on myös testi purjehtijalle, sillä silloin mitataan kyky selvitä henkistä ja ruumiillista voimaa kysyvistä tilanteista. Ei jokaisen purjehtijan tarvitse olla mikään painonnoston mestari, mutta purjehtiminen vaatii myös jonkin verran kykyä selviytyä voimaa vaativista tehtävistä ja siksi on hyvä välillä kokeilla omia voimavarojaan ja kykyjään. Kun tositilanne purjeveneessä tulee eteen, jokaisen veneessäolijan on pystyttävä pitämään pää kylmänä ja noudattamaan annettuja ohjeita.
Luonnon kova koulu
Purjehtimisessa, kuten monissa muissakin lajeissa, luonto opettaa lähes yhtä paljon kuin opettajat, kirjat ja muut ohjaajat. Alussa saattaa olla vaikea huomata muutoksia purjeveneen liikkeissä, mutta kun kokemus karttuu ja purjehtiminen alkaa todella tuntua omalta harrastukselta – tai elämäntyyliltä – alkaa purjehtijan vartalo lukea veneen liikkeitä ja todellinen symbioosi veneen ja ihmisen välille alkaa syntyä. Hitaasti aloittelija alkaa oppia lukemaan niin kanssapurjehtijoiden kuin veneenkin “kieltä”, joka ei ole puhuttuja sanoja, vaan ehkä hiuksenhienoja muutoksia liikkeissä ja siinä, miltä purjeet näyttävät.
Kauneimmillaan purjehtijan ja purjeveneen yhteys on silloin, kun purjehtija on oppinut luonnon, aluksensa ja itsensä välillä käytävän vuoropuhelun kuuntelemisen. Niin vene kuin luontokin opettavat purjehtijaa, niin aloittelijaa kuin kokenuttakin merenkävijää.